Sivut

torstai, 22. joulukuuta 2011

Picasan temput

Lisäsin pitkästä aikaa postauksen Lautapelitus -blogiini. Kaikki meni hyvin ja kuvatkin näkyvät (ainakin itselleni), mutta picasassa käytyäni (verkkosivulla, en ole asentanut Picasan ohjelmaa, se on kuulemma huono) huomasinkin että Picasanperkule oli mennyt luomaan ihan uuden kansion (tämän päivämäärän nimisen) uusimman postauksen kahdelle kuvalle, kun se tähän mennessä on laittanut kaikki samaan lautapelitus nimiseen kansioon. Ei mikään iso ongelma, kuva kuitenkin näkyy, mutta käykö tässä nyt niin että joka kerta kun lisään kuvan tai kaksi, Picasa luo uuden kansion ja kohta omat valokuvat -välilehti on väärällään kansioita joissa jokaisessa on 1 tai kaksi kuvaa?

- - - - Sanomattakin on selvää että miinusta tulee. Tällaiselle tietokonekansiojärjestelijähullulle tämä on suorastaan katastrofi!

Hain kuva- sekä valokuva-albumiasetuksia bloggerista, picasasta ja google plussasta, enkä mistään löytänyt mitään siihen viittaavaa että juuri tänään Lautapelitus -blogille pitäisi luoda uusiavitun kansioita.

Ylläolevan kuvan se Picasa kuitenkin osasi lisätä tämän blogin nimiseen kansioon. Aivan niinkuin ennenkin.



Eli tämä ei voi johtua siitä että hyväksyin monien ehdottelujen jälkeen Google+ toiminnon. Olen nyt siis siellä ja pitää sanoa että ihan turha paikka. (En ole lisännyt piireihini kuin kaksi ihmistä ja tuntuu siltä että lähden kohta sieltä koska se ei ole mitään muuta tuonut kuin tyhmiä muutoksia vähän kaikenlaisiin näkymiin siellä sun täällä... Ärsyttävää.)

Mitäköhän tapahtuisi jos poistaisin koko tämänpäiväisen postauksen Lautapelituksesta (tietysti myös kuvien ja kansion poisto Picasasta) ja postaisin kirjoituksen uudelleen... Lisäisin vielä varmuuden vuoksi kuvat Muokkaa HTML-koodia -puolella, en Luo -välilehden puolella. Kuulostaa yhtä järkevältä neuvolta kuin: "Sammuta kaikki laitteet sekä valot, poistu kämpästä, lukitse ovi takanasi, tule takaisin ja yritä uudelleen." Jeah.

Jokin meni pieleen -blogiin lisäämäni kuvat ovat kuitenkin myös sievässä ja siistissä OMASSA kansiossaan, joten en kertakaikkiaan ymmärrä mistä enää voisin etsiä mitä tahansa asetuksia mikä määrittäisi sen mihin kansioon uudet blogiin laitetut kuvat menevät.

Törmäsin toiseen bloggausapu blogiin: Blogi Haltuun.net. Hyvä paikka, vaikkei sekään osannut auttaa. Tämä on varmastikin vain mun ongelmani. Saa nähdä löytyykö siihen ratkaisu...

(+ Plussa uudesta ruksituskohdasta: Avaa tämä linkki uuteen ikkunaan. Enää ei tarvitse kirjoittaa käsin HTML-koodin puolelle target blank.)

***Edit pikkuisen myöhemmin***
No niinhän se vanha hyvä temppu toimi: Kopsaa talteen teksti, deletoi se ja tee kaikki leikkaa-liimaa -toiminnolla uudelleen. Kuvalinkkien HTML -tekstien poisto, postauksen deletointi, väärässä paikkaa olevien kuvien deletointi, myös kansio vit... pois ja kaikki uusiksi. Kuvien laitto Muokkaa HTML-koodia -välilehden puolella yksi kerrallaan. (En tiedä mikä näistä toimi vai toimiko mikään, mutta nyt on mun mielen eikä Picasan mukaan järkätty kuvat kansioihin.)

Tekstin julkaisun jälkeen klikkaus Picasan puolelle ja Black Stories -kuvat olivat oikeassa kansiossa.


Kyllä joskus on pienestä kiinni.

Mutta nyt ei sentään poksahda pää sen takia että 2 (KAK-SI!) kuvaa on järjestäytyneet Picasan mielivaltauden vuoksi aivan väärään paikkaan.

sunnuntai, 27. helmikuuta 2011

Ongelmia bloggerissa?

Pari ratkaisua ja yksi ONGELMA

Bloggerilta ainut neuvo kaikkiin ongelmiin on että pitää postata ongelma keskustelupalstalle josko siellä olisi jollakulla samanlainen ongelma ja jollakulla toisella taas ratkaisu siihen. Itselläni on ollut bloggerissa erinäisiä ongelmia gadgettien ja ulkoasun suhteen eikä mikään niistä tuntunut korjaantuvan nopeasti.

Tunnetut ongelmat:
http://knownissues.blogspot.com/
Help Group:
http://groups.google.com/group/blogger-help-troubleshoot/topics?pli=1

Ihan turhilta nuo tuntuu sillon kun on ongelmia, mutta onhan siinä se pienenpieni mahdollisuus että sieltä saattaa löytyä ratkaisu ongelmaan. Aika usein ongelmanratkaisu kylläkin kuuluu: (vaikket siis olisikaan koskaan rukannut html:ää)

Ulkoasu
Muokkaa html-koodia
Palauta widget-mallit oletusarvoihin
<-- Klik!

TÄTÄ ENNEN:
Hyvä samalta sivulta tallettaa malli omalle koneelle kohdasta: lataa koko malli. <-- Klik! Jolloin jos jotain menee vikaan, voit palauttaa mallin kohdasta: Lataa malli kiintolevylläsi olevasta tiedostosta.
Ehkä...

perjantai, 25. helmikuuta 2011

Kuvien reunuksista eroon?

"Osaako kukaan viisaampi ja nörtimpi kertoa, miten nuo ärsyttävät harmaat kehykset saa kuvien ympäriltä pois???"

Pari ratkaisua ja yksi ONGELMA


Ulkoasu
Mallin suunnittelutyökalu
Lisäasetukset
Kuvat
Reunuksen väri, Taustaväri
Läpinäkyvä = Transparent (tai joku väri)

keskiviikko, 19. tammikuuta 2011

Blogin gadgetin korjaus

Odotan...
Odotan...
Odotan...
Kaikki pitää itse tehdä. Hmph.

Kyllästyin odottamaan sitä että blogspot tekisi rikkinäisille gadgeteille jotakin ja harmitti niin hitosti että kaikilla muilla Blogger Busterin gadgetit tuntuivat toimivan muttei mulla. Rikki olivat siis viimeisimmät kommentit sekä lukijat -gadgetit Jokin meni pieleen -blogissa (sekä kaikki muutkin Blogger Busterin gadgetit mitä ehkä olisin halunnut käyttää) enkä niitä mitenkään saanut korjattua koska toista näistä en edes pystynyt poistamaan, saatikka sitten editoimaan.

Sivuhuomautus 1: html:ään en ole koskaan ulkoasun puolelta mennyt mitään säveltämään, eli sitä kautta en ole tätä ongelmaa aiheuttanut. Gadgetit vain yksi päivä lopettivat yhteistyön. Samoin blogini lukijaksi (yläpalkistakaan) ei enää voinut liittyä lainkaan.

Sivuhuomautus 2: Lautapelitus ja Sama sen väliä -blogeissa ei mitään ongelmaa. Vain Jokin meni pieleen -blogissa, mikä nyt Pieleen -niminen.

Tein näin:
1. Otin talteen xml:nä vanhan blogin tekstit ja ulkoasun.
2. Loin kokonaan uuden blogin nimeltä varastojotainjotain. (Mikä myöhemmin vaihtui pieleen -blogiksi ja oletettavasti varmaankin poistan koko blogin jossain vaiheessa.)
3. Toin tekstit, kommentit ja ulkoasun vanhasta blogiosoitteesta uuteen. Tässä vaiheessa blogger valitti että yksi gadgeteista on rikki, poistetaanko pysyvästi mihin minä klikkailin kyllä, koska vih-doin-kin pääsin siitä siis eroon.
4. Vaihdoin vanhan blogin osoitteeksi jotain muuta ja uuden blogin osoitteeksi sen vanhan: jokin meni pieleen. Huh, onneksi blogger antaa valita vanhan osoitteen HETI kun se on vapautunut eikä tarvitse odottaa päivää, kahta, tai edes tuntia.
5. Kävin läpi kaikki mahdolliset asetukset blogin puolelta mihin olin entisessä tykästynyt, lisäilin, vaihdoin, palautin. (pop up ikkuna kommenteille, gadgettien ylimääräiset tekstit, otsikkokuva...) Yksi kommentti oli pudonnut vaihdon aikana matkasta, roskapostien puolelle, mutta onneksi tämän sai palautettua helposti kliks, kliks vain.

Iso miinus sille että bloggerissa vian ilmoittamisen jälkeen ei tapahdu mitään. Tai jos tapahtuu, tapahtuu se sitten joskus, maailmanlopun jälkeen.
Kun saat seuraavanlaisen tekstin yksilöidyllä koodilla:

"Pahoittelemme, ettemme voi toteuttaa pyyntöäsi.

Kun ilmoitat tästä virheestä Blogger-tukeen tai Blogger-keskusteluryhmään, toimi seuraavasti:

* Kerro, mitä olit tekemässä virheen ilmetessä.
* Anna seuraava virhekoodi ja lisätietoja.

bX-d9izhw
Lisätietoja
blogID: 4461349555331028998
host: www.blogger.com
uri: /rearrange

Näiden tietojen avulla voimme selvittää ongelman syyn ja korjata sen. Pahoittelemme häiriötä.

Jollain muulla saattaa olla sama ongelma: tee Blogger-keskusteluryhmässä haku bX-d9izhw.
Jos et saa haulla mitään tuloksia, voit aloittaa uuden aiheen. Muista mainita viestissäsi bX-d9izhw.
"

Valitettavasti vain mistään ei ainakaan helposti löydy blogger tukea mihin nämä asiat voisi ilmoittaa ja koska kliksuttamalla keskusteluryhmään aiheesta ei löydy tämän enempää, meni itselläni ainakin hermot ja tein lähes kaiken uudestaan alusta. Toinen samanlainen ongelma jollakulla muulla, mihin ei myöskään tähän mennessä ole tullut apua tai vastausta mikä oikeasti olisi auttanut.

Taidankin muuten tästä lähtien ottaa blogini ulkoasun sekä tekstit varmuuskopoiona säännöllisesti talteen. Kun ei koskaan voi tietää mitä voi jonkun toisen toimesta tapahtua ja saako siihen ongelmaan apua koskaan.

Klik klik! Happy blogging! :(

perjantai, 14. tammikuuta 2011

Jokin meni pieleen

Kliks kliks vaan... niin se menee ja kohta on sähköt poikki suurimmista kaupungesta, jäätiköt sulaa ja internetti poistuu takavasemmalle.

Mutta se, ettei saa enää kommenttilaatikkoa toimimaan ja näyttämään viimeisimpiä kommentteja EI VOI olla mun syytä. Eihän?

- -